Mahdollisia ihmeitä

Ihminen on tyytyväinen vain silloin kun on joko täysin mielensä vallassa tai kokonaan oivaltanut vapauden. Näiden kahden välillä horjuminen, ns. jojoilu, on yhtä kuin helvetti. Siksi täytyy päättää, kumpaa lopulta haluaa enemmän, kummasta ottaa itselleen identiteetin. Takaisin mieleen samastuminen ei tosin tunnu edes vaihtoehdolta; olen valinnut vapauden, ja vapauteen mennään!

Elämä kuitenkin on pirullinen (pirullinen mutta lempeä!). Se heittää eteen arkisia tilanteita, jotka koettelevat päätöksen lujuutta. Tahto ja luottamus vahvistuvat kun niitä testataan tämän tästä. Haluat siis olla vapaa? Ole sitten! Tuli eteen mitä hyvänsä, tiedät, että tahtosi riittää, kun aina vain valitset vapauden.

Esimerkkitilanne: et löydä töitä. Jos valitset mielen, saat nähdä miten se toimii ohjelmointinsa mukaan: se huolestuu, murehtii ja stressaantuu epävarmuutta luovassa tilanteessa. Yrität keksiä ratkaisua tilanteeseen järjen avulla, mutta jos se ei onnistu, epävarmuus kasvaa entisestään ja stressaannut yhä pahemmin, jolloin järkikään ei toimi enää parhaalla tavalla.

Jos valitset vapauden, astut pois ratkaisun tieltä. Joku saattaa pitää tätä passiivisena toimimattomuutena, mutta itse asiassa tämä mahdollistaa toiminnan oikealla hetkellä. Yritys ratkaista asioita järjellä pikemminkin johtaa toimimattomuuteen lannistumisen kautta, mutta heti kun lakkaa yrittämästä ja astuu sivuun, oivallus saapuu: tottakai, näinhän se menee, miksen heti tajunnut. Mieli on sokea useimmille mahdollisuuksille; vapaus näkee ne kaikki, koska se on avoin. Valitsemalla vapauden antaa ihmeiden tapahtua - mielen maailmasta katsoen ne näyttävät ihmeiltä, vapaudesta katsoen ne ovat mahdollisuuksia.

The Impersonal

Elämme maailmassa ihmisinä, joilla on käsitys omasta itsestään yksilöinä ja henkilöinä. Minulla on oma elämäni, jossa teen omia asioitani ja toteutan itseäni sen mukaan, mikä minua kiinnostaa ja houkuttelee. Elän minästäni käsin. Maailma on leikkikenttäni, jossa toki annan tilaa muillekin, vaikka joissain tilanteissa se voi olla ongelmallista. Haluan asioita, tarvitsen asioita, tavoittelen asioita. Elämä näyttäytyy oman polun kulkemisena, jonka päämääränä on jonkinlainen minuuden valmiiksi saattaminen. Toteuttaessani omaa minuuttani saatan olla osana maailman muuttamisessa johonkin suuntaan ja saatan antaa toisille ihmisille jotain arvokasta, mutta yhtä kaikki, se on todennäköisesti vain oman hyvinvointini tavoittelemisen sivutuote.

Mikä on vaihtoehto? Voiko elämää elää ilman henkilökohtaista intressiä? Ihmisenä ja henkilönä, jolla on välineellinen minuus, muttei sitä koskevia haluja, tarpeita eikä tavoitteita? Mieleni käsittäisi yhä minut yksilölliseksi ihmiseksi, mutta se olisi vain eräänlainen yksikkö, jonka kautta toiminta tapahtuu. En olisi ehdollistunut mieleeni, enkä tavoittelisi itselleni hyvää oloa, vaan olemistani ja toimintaani ohjaisi ymmärrys kokonaisuudesta ja ykseydestä. Tietäisin, että minulla on mieli vain, koska se on käytännöllinen väline ihmisenä olemisessa, mutta minua ohjaisi pysyvä varmuus siitä, että tietoisuuden evoluutio tapahtuu "minun" (minuna olevan yksilöllisen ihmisen) kautta samoin kuin kaikkien muiden "minujen", jotka todellisuudessa ovat yhtä ja samaa tietoisuutta.

Mieleni ei koskaan tule käsittämään tätä vaihtoehtoa. Voin vain uskoa siihen samalla kun epäilen sitä. Voin vain uskoa, että epäilys voi hävitä. Tiedän, että voin vapautua mielen illuusiosta läsnäolon rauhaan, mutta sieltä on palattava maailmaan - maailman valoisaan puoleen, jossa ei ole illuusioita, vaan aito ja pysyvä evolutiivisen kehittymisen voima, tahto, joka toteuttaa tietoisuuden tulemisen tietoiseksi itsestään.

Prosessi

Ihminen on pieni, mutta prosessi on suuri. Missä me olemme? Kuljemme maastossa, jossa huiput ja kuopat seuraavat toisiaan. Pitää vain luottaa prosessiin - totuuden siemenet tarttuvat jalanpohjiin oikeaa tietä kulkiessa.

Prosessissa on kysymys oppimisesta. Olen saanut taas astetta selvemmän ymmärryksen suuresta kuvasta (big picture), maailmankuvien evolutiivisesta kehittymisestä. Kuoppia ja huippuja. Kuopan pohjalla on piikkejä, ja jalkoihin sattuu, mutta eteenpäin ei voi olla jatkamatta, koska huipulla odottelee "outo houkutin". Kun päästään huipulle, onkin taas pudottauduttava kuoppaan.

Ei ole kyse minusta. Minä haluan vapautta, mutta en kuitenkaan halua. Se on yhdentekevää. Prosessi vie minut vapauteen, kunhan minulla on siihen tahto. Tahdostani riippuu, hyppäänkö tyhjyyteen. Silloin luotan prosessiin. Jalat verillä, mieli tyhjänä hyppään huipulta.