"Mutta mestari, mehän kuitenkin elämme maailmassa"

 Kun vanhan apotin oli aika nimetä seuraajansa, hän päätti panna oppilaansa kokeeseen. Ennakkoon seuraajaksi kaavailtu oppilas laati runon: 
"Ruumiini on kuin bodhipuu, 
 sydämeni pronssipeili,  jota pyyhin, 
 kunnes ei tomuhiukkastakaan ole jäljellä." 
Ei hassumpi, te ehkä ajattelette. Mutta kokeen musta hevonen, Huineng, luostarin siivoojamunkki, osoittautui runossaan viisaammaksi: 
"Bodhi ei ole puu, 
 ja peili ei ole sydän. 
 Mikään ei ole todellista. 
 Mistä siis tomu?"

Mikä lopulta on todellista?

Henkisyyden etsinnässä, tietoisuuden tavoittelussa ja vapauteen pyrkimisessä on aina tiettyyn pisteeseen saakka ongelmana se, mitä tehdä maailmalle ja ns. tosielämälle, jota kaikesta huolimatta pitää elää. "Mehän kuitenkin elämme maailmassa" - mutta onko se todellinen? Onko se tomu, jota pelkäämme ja yritämme puhdistaa, totta?

Elämä maailmassa on todellisuuden leikkiä. Ei heijastuskuvia ole tarpeen pyyhkiä pois. Emme elä maailmassa puhdistamassa itseämme tomusta, vaan oivaltamassa, ettei tomua ole.

Harhaa on se, että maailmassa elämällä voisi löytää tai saavuttaa jotain. Haluamme kirkkaan pronssipeilin, mutta kun keskitymme jynssäämiseen, emme näe todellisuutta.

Voimme jatkaa maailmassa elämistä myös siten, ettemme etsi tai tavoittele siellä mitään, edes vapautta. Elämässä voi tapahtua jotain tai olla tapahtumatta - elämä ei todellisuudessa odota meiltä mitään, joten meidänkin on parempi olla odottamatta mitään siltä.

Maailma on tietoisuuden "juttu", ja me olemme siinä osallisina. Meille olennoille on suotu mahdollisuus ihmetellä tätä kaikkea. Me kaipaamme jotakin muka kätkettyä, mutta vain halumme löytää se estää tuota kaipausta täyttymästä. Kun olemme valmiit luovuttamaan minuutemme todellisuudelle, näemme elävämme siinä koko ajan.

(Lainaukset Qiu Xiaolongin romaanista Punapukuiset naiset, s. 212-213)

Se on mahdollista

Kirjoitan tämän tekstin nyt niille ihmisille, jotka uskovat, että elämästä tulee selviytyä.

Se on se mihin meidät on kasvatettu - uskomaan, että meidän tulee "löytää oma paikkamme elämässä". Että meidän tulee sovittaa itsemme johonkin tiettyyn kohtaan maailmassa, jossa pysymällä me selviämme elämästä onnekkaasti. Yleensä tämä tarkoittaa tietenkin ammattia ja hyvää työpaikkaa. Kun olemme sellaisen onnistuneet itsellemme hankkimaan, siinä pitäisi pysyä, koska, jos ei pysy - mitä tapahtuu? Menettää sen pohjan, jonka varaan on rakentanut pyrkimyksensä selviytyä. Rahat loppuvat, ei saa ruokaa, eikä ole varmaa, saako muuta työpaikkaa. Normaaleja pelkoja, hengissäpysymisen peruskysymyksiä.

Mutta onko elämä sitä?

Haluatko elää läpi elämäsi peläten sitä, ettet selviydy? Mistä selviytymisessä on ylipäätään kyse?

Kaikki pelot palautuvat kuolemanpelkoon, eli minän pelkoon itsensä menettämisestä. Rakennat mieleesi sen kehikon, jonka varassa uskot voivasi pysytellä hengissä vanhukseksi asti. Säilyttää itsesi niin pitkään kuin mahdollista. Mitä tämä mielen rakennelma saa aikaan elämässäsi? Uskot ehkä, että se luo sinulle turvan, mutta tosiasiassa se ylläpitää pelkoasi.

Hurja totuus on tämä: on mahdollista elää pelkäämättä. Olen tunnustellut tätä mahdollisuutta varmaankin vuosia, ja sen uskominen on kyllä vaikeaa. Toisaalta on vielä vaikeampaa hyväksyä sitä väitettä, että pelkääminen olisi välttämätöntä. Ei ole.

Tässä yhtenä päivänä ollessani töissä huomasin, että minua ei kiinnostanut pätkääkään. Olin täysin välinpitämätön. Mitä kohtaan? Itseäni, "minua", sitä, joka halusi selviytyä, olla hyvä työntekijä, ja jolla oli tapana murehtia, mitä muut ajattelevat. Aavistan pelkäämättömyyden mahdollisuuden elämässäni toisinaan, ja kun aavistan sen, tiedän: ei ole mitään väliä sillä mitä tapahtuu. Siis sillä, mitä minulle tapahtuu. Sillä mitä kokemuksia minulla on. Sitä tarkoittaa vapaus. Vapaus on sitä, että elämä elää itseään, niin kuin se on aina tehnyt, eikä sen elinvoimaa voi mikään vähentää, ja siksi elämässä ei ole pelkoa.

Erään romaanin Silver-niminen henkilöhahmo on ymmärtänyt tämän:
"Ei kannata pitää kiirettä päätösten kanssa. Minä en koskaan kiirehdi. Asiat päättävät itse itsensä sinun puolestasi, jos vain jätät ne rauhaan. Niin kuin puhelinvastaajaan jätetyt viestit tai kirjeet joita saat ihmisiltä. Jos et vastaa, mitään kamalaa ei tapahdu. Sinuna unohtaisin koko asian ja eläisin elämää. Minusta se on ainoa tapa selviytyä elämästä. Elää sitä."

"Meidän on tarkoitus saavuttaa onni tekemällä mieluisaa työtä johon olemme pätevöityneet, pysymällä terveenä, ansaitsemalla rahaa, rakastamalla muita ihmisiä, saamalla lapsia, syömällä ja juomalla, mutta harva onnistuu, koska useimmat meistä unohtavat mikä kaiken tarkoitus on. Silver sanoi, että hän oli päättänyt ihan ensimmäiseksi olla onnellinen, tottua olemaan onnellinen, ja sen jälkeen kaikki muu voisi tapahtua jos olisi tapahtuakseen."

Asia on juuri näin päin: ensin on vapaus (ja sen mukana tuleva onni), sitten se kaikki muu, mitä elämässä on, oli se mitä hyvänsä!