Näytetään tekstit, joissa on tunniste luottamus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luottamus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Hiljaisuus, minättömyys

Ajattelin kirjoittaa hiljaisuudesta, sen eri merkityksistä, kuten vaikenemisesta, mielen hiljentymisestä ja kaiken äänen ja ajatuksen takana olevasta, suurenmoisesta hiljaisuudesta.

Mutta lopulta ei hiljaisuudesta olekaan mitään sanottavaa.

Olen pitänyt sitä tärkeänä, olen pukeutunut ja piiloutunut siihen. Olen halunnut saada mieleni hiljaiseksi, jotta voisin kuulla elämän. Mutta hiljaisuus on, kaikki on sitä.

Minä en voi tulla vapaaksi, enkä voi kadota. Sillä sitä, joka ajattelee tulevansa vapaaksi, ei ole. Se jota ei ole ei voi kadota. Minä on tyhjä aukko keskellä kuvia, sanoja, pelkoja, ajatuksia, toiveita, käsityksiä ja kaikkea muuta, mihin liitämme ajatuksen "minä olen". Kun kuvittelet minää, näet vain sitä ympäröivät asiat. Sitä itseään ei ole.

Pidin psykologiaakin tärkeänä, mutta kun löydän minän paikalta vain tyhjän aukon, käsitän, ettei psykologiaa tarvita mihinkään. Voihan psyyken jännittäviä mekanismeja tutkia ja tarkastella, mutta sillä on merkitystä vain, jos illuusio mielen ja persoonan yhteydestä minuuteen on jäljellä. Kun minä irtoaa ominaisuuksista, ei ole enää adjektiiveja, joilla sitä kuvailisi.

Ajattelin myös, että on uskallettava luottaa elämään. Mutta sekin tyhjeni. Missä on se pelko, joka käskee luottaa? Elämä on minä, vain erillisenä joudun luottamaan.

Peter Russell vertaa videossaan From Science to God minättömyyttä Keisarin uudet vaatteet -satuun. Se vain on käänteinen versio sadusta, sillä sadussa on alaston keisari vailla vaatteita, kun "minä" taas on kerros monenmoista vaatekappaletta ilman mitään keisaria niiden alla. "Minä" on käsitysten kuori. On tuntemus siitä, että "minä olen", mutta sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä ajattelemme olevamme.


On myös tullut aika todeta, että matka "kuun ja vuoren välissä" saa päättyä. Tämä on ollut erään prosessinvaiheen matkapäiväkirja, ja prosessi jatkuu seuraavaksi aivan konkreettisen matkan muodossa, kiertelemässä tätä loputtoman kiehtovaa maapalloa. Reissun kulkua voi seurata täällä.

Kiitos kaikille tämän blogin lukijoille! :) Mukavaa, jos olen voinut välittää jotakin oivallettavaa jollekulle kirjoittamalla - sanojen käyttäminen on minusta valtavan ihanaa, mutta onhan niin, etteivät ne koskaan tavoita sitä mikä on totta. Sen voi vain kokea, hiljaisuudessa, minättömyydessä!

torstai 25. elokuuta 2011

Mahdollisia ihmeitä

Ihminen on tyytyväinen vain silloin kun on joko täysin mielensä vallassa tai kokonaan oivaltanut vapauden. Näiden kahden välillä horjuminen, ns. jojoilu, on yhtä kuin helvetti. Siksi täytyy päättää, kumpaa lopulta haluaa enemmän, kummasta ottaa itselleen identiteetin. Takaisin mieleen samastuminen ei tosin tunnu edes vaihtoehdolta; olen valinnut vapauden, ja vapauteen mennään!

Elämä kuitenkin on pirullinen (pirullinen mutta lempeä!). Se heittää eteen arkisia tilanteita, jotka koettelevat päätöksen lujuutta. Tahto ja luottamus vahvistuvat kun niitä testataan tämän tästä. Haluat siis olla vapaa? Ole sitten! Tuli eteen mitä hyvänsä, tiedät, että tahtosi riittää, kun aina vain valitset vapauden.

Esimerkkitilanne: et löydä töitä. Jos valitset mielen, saat nähdä miten se toimii ohjelmointinsa mukaan: se huolestuu, murehtii ja stressaantuu epävarmuutta luovassa tilanteessa. Yrität keksiä ratkaisua tilanteeseen järjen avulla, mutta jos se ei onnistu, epävarmuus kasvaa entisestään ja stressaannut yhä pahemmin, jolloin järkikään ei toimi enää parhaalla tavalla.

Jos valitset vapauden, astut pois ratkaisun tieltä. Joku saattaa pitää tätä passiivisena toimimattomuutena, mutta itse asiassa tämä mahdollistaa toiminnan oikealla hetkellä. Yritys ratkaista asioita järjellä pikemminkin johtaa toimimattomuuteen lannistumisen kautta, mutta heti kun lakkaa yrittämästä ja astuu sivuun, oivallus saapuu: tottakai, näinhän se menee, miksen heti tajunnut. Mieli on sokea useimmille mahdollisuuksille; vapaus näkee ne kaikki, koska se on avoin. Valitsemalla vapauden antaa ihmeiden tapahtua - mielen maailmasta katsoen ne näyttävät ihmeiltä, vapaudesta katsoen ne ovat mahdollisuuksia.



maanantai 25. heinäkuuta 2011

Unelmat todeksi

Mitä ovat unelmat? Jonkinlaisia elämän mahdollisuuskatalogista tehtyjä tilauksia? "Haluaisin tuon, tuon ja ehkä vielä tuon." Vai jotakin ego-mielen rakennuskappaleita, jotka ylläpitävät sen olemassaoloa ja auttavat sitä määrittelemään itsensä? "Olen tällainen ja tällainen, koska haaveilen näistä asioista."

Unelmia pidetään tärkeinä. Niiden uskotaan antavan elämälle polttoainetta, kasvuvoimaa, tienviitoitusta. Unelmat ovat merkki toivosta, siitä, että uskoo elämällä olevan jotain annettavaa, ja että luottaa pystyvänsä ottamaan sen vastaan.

Mutta mitä tekee unelmilla vapaa ihminen, joka elää läsnäolossa ja ajattomassa nyt-hetkessä vailla mennyttä ja tulevaa? Eihän hän odota saavansa elämältä mitään, hän vain toivoo osaavansa ilmentää vapautta mahdollisimman avoimesti voidakseen antaa elämälle. Hän ei pohdi, mitä haluaisi tehdä elämällään, sillä elämä ei ole hänen. Elämällä on hänet, ja elämä pohtii, mitä haluaisi hänellä tehdä.

Onko niin, että vapaa ihminen vain katsoo, mitä elämä tuo hänen eteensä, hyväksyy sen täysin, ja toimii siten kuin on kaikkien kannalta parasta? Hän on valinnut luottamuksen, jolloin mielen pelot ja epäilykset eivät harhauta häntä. Hänen ainoa tahtonsa on olla vapaa, ja kun hän on vapaudelle antautunut, tahtoakaan ei enää tarvita. Vapaudessa puhuu intuition ääni, ei ehdollistuneen mielen. Mielen puheen myötä vaikenevat myös henkilökohtaiset halut ja haaveet.

Elämä menee kuitenkin koko ajan eteenpäin. Vapaa ihminen tarttuu siihen mitä hänelle tarjotaan. Hän luottaa tien olevan oikea. Miksei luottaisi - valintaa ei ole, on vain yksi todellisuus, kun sen näkee suoraan. Muuttuvatko mielen unelmat vapaudessa mahdollisuuksien näköaloiksi, elämän viesteiksi ihmiselle, että "tämän sinä voit tehdä - tee se vapaasti, sillä vain silloin se on todellista"?

Jospa viedään nämä ajatukset hieman konkretian tasolle: minä unelmoin pitkästä matkasta kaukomaille sekä omakotitalosta maalla. Olen pohtinut suhdettani näihin unelmiin: miksi minun pitäisi matkustaa kauas, kun kerran tiedän, että voin olla vapaa ja onnellinen aina tässä, juuri nyt? Miksi minun pitäisi rakentaa talo maalle, kun vapaana voisin yhtä hyvin asua tyytyväisesti kerrostalossa? Ei ole syytä, miksi pitäisi, mutta silti minulla on nämä unelmat.

Vapaudessa on luovuttava kaikesta. Menettämättä mitään. On luovuttava unelmistaan - mutta se ei tarkoita, etteivät ne voisi toteutua. Tällä hetkellä näyttää siltä, että saatan päästä lähtemään ulkomaille pitemmäksi aikaa, kiertämään maailman ääriä - ei siksi, että luulisin löytäväni sieltä itseni, vaan... en tiedä, ehkä elämä tietää ja paljastaa myöhemmin minullekin, miksi. Näyttää myöskin siltä, että talo maalla on ulottuvillani. Elämä on johdattanut minut tilanteeseen, jossa unelmiani vastaava tontti on valmiina minua ja miestäni odottamassa, jos vain päätämme sen valita. Olenpa onnekas!

Silti - voin ottaa nämä asiat vastaan vapain käsin. Unelmat ovat maailmankaikkeuteen huudettuja viestejä, ne ovat vastauksia jo unohdettuihin kysymyksiin. Ehkä unelmat ovatkin aavistuksia siitä, mikä on jo totta. Ehkä siis unelmoimme siitä, mikä on todellisuudessa jo tapahtunut, ja vain meidän suhteellisessa ajassamme vielä tulevaisuutta. Unelmista luopuminen ei missään nimessä tarkoita unelmiensa kieltämistä, sillä kieltäminen vain vahvistaa ehdollistumaa. Unelmat toteutuvat, kun sitä vähiten odottaa, ja äkkiä vain huomaa kulkeneensa oikeaa tietä sinne, missä toteutuma ilmenee. "Näinhän se pitikin mennä."

torstai 5. toukokuuta 2011

Taas näitä hetkiä...

Se on tässä juuri nyt. Se menee ehkä ohi pian, mutta vähät siitä - se on juuri nyt. Vapaus.

Mistä tiedän, että juuri nyt olen vapaa? Koska en pelkää, eikä minua kiinnosta, miten asiat tulevat tapahtumaan myöhemmin. Minulta ei puutu mitään. En murehdi, mitä minulta ehkä jossain myöhemmässä tilanteessa tulee puuttumaan. Ei välttämättä mitään, en voi tietää. Ei vain ole mitään syytä edes miettiä sitä.

Sillä minusta pursuaa hillitön luottamus, joka ylittää mielessäni häivähtelevät ajatukset. Luottamus on kuin kahva vapauden kyljessä, siinä pysyy kiinni kaikesta huolimatta. Vaikka näppituntuma vapauteen toisinaan herpaantuu, ja mielen epävarmuudet palaavat, ei vapaus katoa minnekään. Siellä se möllöttää kuin kuu keskellä kirkasta päivää.

Minulla on yksi tehtävä maailmassa: olla aito itseni ja kertoa muillekin, että se on mahdollista. Kun molemmat käteni ovat tarttuneet vakaasti luottamuksen kahvaan, tiedän, että voin toteuttaa tämän. Elämä tietää, kuinka sen tarkoitus toteutuu, ja minun on syytä vain taata sille esteetön kulku.

Vapaus ei ole mysteeri eikä ponnistelujen tulos. Vapaus ei ole uskomus, vaan tietämys. Luottamus elämään on yhtä kuin tieto siitä, ettei ole kysymys erillisestä ja erityisestä minästä (joka katselee yöllä kuuta ja miettii, miten saisi sen omakseen), vaan että vapaus on ainoa todellisuus.

Ja koska vapaus siis on kaikki mitä on - niin, ei ole mitään muuta! En siis voi olla muuta kuin vapaa.