Uusi blogi

Uusi blogini on nimeltään Todellisuus ON.

Tervetuloa lukijaksi sinne! :)

Hiljaisuus, minättömyys

Ajattelin kirjoittaa hiljaisuudesta, sen eri merkityksistä, kuten vaikenemisesta, mielen hiljentymisestä ja kaiken äänen ja ajatuksen takana olevasta, suurenmoisesta hiljaisuudesta.

Mutta lopulta ei hiljaisuudesta olekaan mitään sanottavaa.

Olen pitänyt sitä tärkeänä, olen pukeutunut ja piiloutunut siihen. Olen halunnut saada mieleni hiljaiseksi, jotta voisin kuulla elämän. Mutta hiljaisuus on, kaikki on sitä.

Minä en voi tulla vapaaksi, enkä voi kadota. Sillä sitä, joka ajattelee tulevansa vapaaksi, ei ole. Se jota ei ole ei voi kadota. Minä on tyhjä aukko keskellä kuvia, sanoja, pelkoja, ajatuksia, toiveita, käsityksiä ja kaikkea muuta, mihin liitämme ajatuksen "minä olen". Kun kuvittelet minää, näet vain sitä ympäröivät asiat. Sitä itseään ei ole.

Pidin psykologiaakin tärkeänä, mutta kun löydän minän paikalta vain tyhjän aukon, käsitän, ettei psykologiaa tarvita mihinkään. Voihan psyyken jännittäviä mekanismeja tutkia ja tarkastella, mutta sillä on merkitystä vain, jos illuusio mielen ja persoonan yhteydestä minuuteen on jäljellä. Kun minä irtoaa ominaisuuksista, ei ole enää adjektiiveja, joilla sitä kuvailisi.

Ajattelin myös, että on uskallettava luottaa elämään. Mutta sekin tyhjeni. Missä on se pelko, joka käskee luottaa? Elämä on minä, vain erillisenä joudun luottamaan.

Peter Russell vertaa videossaan From Science to God minättömyyttä Keisarin uudet vaatteet -satuun. Se vain on käänteinen versio sadusta, sillä sadussa on alaston keisari vailla vaatteita, kun "minä" taas on kerros monenmoista vaatekappaletta ilman mitään keisaria niiden alla. "Minä" on käsitysten kuori. On tuntemus siitä, että "minä olen", mutta sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä ajattelemme olevamme.


On myös tullut aika todeta, että matka "kuun ja vuoren välissä" saa päättyä. Tämä on ollut erään prosessinvaiheen matkapäiväkirja, ja prosessi jatkuu seuraavaksi aivan konkreettisen matkan muodossa, kiertelemässä tätä loputtoman kiehtovaa maapalloa. Reissun kulkua voi seurata täällä.

Kiitos kaikille tämän blogin lukijoille! :) Mukavaa, jos olen voinut välittää jotakin oivallettavaa jollekulle kirjoittamalla - sanojen käyttäminen on minusta valtavan ihanaa, mutta onhan niin, etteivät ne koskaan tavoita sitä mikä on totta. Sen voi vain kokea, hiljaisuudessa, minättömyydessä!

Hapertuva

Vanha kuva hapertuu
reunat palaneet
värit haalistuneet

tämä hapertuva vanha minäkuva

ja silmistä
puhkeaa todellisuus

Mahdollisuus...

Loistava video siitä, mitä maailman menon muuttamiseksi todella voitaisiin tehdä. On aika nähdä meidät yhtenä planeettana ja yhtenä tietoisuutena, jossa jaamme kaiken. Maailma, jossa onnellisuus ja vapaus kuuluvat kaikille, ja jossa kasvatetaan ihmisyyttä, eikä taloutta. Sellaisen maailman toteutuminen riippuu vain meidän tahdostamme antaa sille mahdollisuus. Why not give it a shot?

"Mutta mestari, mehän kuitenkin elämme maailmassa"

 Kun vanhan apotin oli aika nimetä seuraajansa, hän päätti panna oppilaansa kokeeseen. Ennakkoon seuraajaksi kaavailtu oppilas laati runon: 
"Ruumiini on kuin bodhipuu, 
 sydämeni pronssipeili,  jota pyyhin, 
 kunnes ei tomuhiukkastakaan ole jäljellä." 
Ei hassumpi, te ehkä ajattelette. Mutta kokeen musta hevonen, Huineng, luostarin siivoojamunkki, osoittautui runossaan viisaammaksi: 
"Bodhi ei ole puu, 
 ja peili ei ole sydän. 
 Mikään ei ole todellista. 
 Mistä siis tomu?"

Mikä lopulta on todellista?

Henkisyyden etsinnässä, tietoisuuden tavoittelussa ja vapauteen pyrkimisessä on aina tiettyyn pisteeseen saakka ongelmana se, mitä tehdä maailmalle ja ns. tosielämälle, jota kaikesta huolimatta pitää elää. "Mehän kuitenkin elämme maailmassa" - mutta onko se todellinen? Onko se tomu, jota pelkäämme ja yritämme puhdistaa, totta?

Elämä maailmassa on todellisuuden leikkiä. Ei heijastuskuvia ole tarpeen pyyhkiä pois. Emme elä maailmassa puhdistamassa itseämme tomusta, vaan oivaltamassa, ettei tomua ole.

Harhaa on se, että maailmassa elämällä voisi löytää tai saavuttaa jotain. Haluamme kirkkaan pronssipeilin, mutta kun keskitymme jynssäämiseen, emme näe todellisuutta.

Voimme jatkaa maailmassa elämistä myös siten, ettemme etsi tai tavoittele siellä mitään, edes vapautta. Elämässä voi tapahtua jotain tai olla tapahtumatta - elämä ei todellisuudessa odota meiltä mitään, joten meidänkin on parempi olla odottamatta mitään siltä.

Maailma on tietoisuuden "juttu", ja me olemme siinä osallisina. Meille olennoille on suotu mahdollisuus ihmetellä tätä kaikkea. Me kaipaamme jotakin muka kätkettyä, mutta vain halumme löytää se estää tuota kaipausta täyttymästä. Kun olemme valmiit luovuttamaan minuutemme todellisuudelle, näemme elävämme siinä koko ajan.

(Lainaukset Qiu Xiaolongin romaanista Punapukuiset naiset, s. 212-213)

Täydellinen maailma meissä

Eilen näin Yle Teemalta dokumentin "Täydellinen maailma verkossa", joka käsitteli Second Lifea ja muita vastaavia virtuaalimaailmoja. Dokumentti alkoi luomiskertomusajatuksella, että ihminen häädettiin paratiisista, ja on siitä lähtien halunnut päästä sinne takaisin. Nykyään utopioita luodaan verkossa, jossa ihminen kokee pääsevänsä hallitsemaan sitä millainen maailma on, ja voi siten luoda haluamansa paratiisin. 

Emmekö me voi luoda kaipaamaamme paratiisia muutoin kuin virtuaalisesti? 

Miksi se maailma, jonka haluamme, olisi saavuttamaton utopia?

Mehän tämän maailman luomme!

Oheinen Yrjö Kallisen puhe vuodelta 1969, "Elämän syvyysaspektin arviointia", on vahvasti puhutteleva ja niin kovin ajankohtainen sanoma siitä, että meidän on aika herätä. Herätä ajatustemme harhamaailmasta. Se on ainoa, mikä erottaa meidät paratiisista.

 

Kallisen mukaan maailmamme ja olemassaolomme säilyy vain sillä ehdolla, että aavistamme olevamme unessa ja että tämä aavistus yleistyy. Aavistamalla unitilamme voimme levollisina tarkkailla kaikkea mitä siihen kuuluu. Ymmärtämällä koko elämän syvyysaspektin, perimmäisen olemuksemme, näemme jokaisessa ihmisessä nukkuvan tai heräämässä olevan ihmisen.

Jokaisessa ihmisessä uinuu mahdollisuus nähdä todellisuus suoraan sellaisena kuin se on - nähdä totuus. Kun tämä mahdollisuus meissä yksitellen herää, lakkaamme elämästä pintatasolla ja löydämme elämän syvyyden. Silloin tiedämme - riippumatta mistään mikä tapahtuu pintatasolla - tiedämme sen, mistä voidaan puhua enää viittauksenomaisesti. Ja "ne jotka tietävät, ovat kaikista nöyrimpiä".

Täydellinen maailma uinuu meissä mahdollisena. Riittää, että heräämme.

Todellisuuden rakenne

Kolme todellisuutta / yksi todellisuus

Todellisuutemme näyttäisi rakentuvan kolmesta tasosta. Absoluuttinen todellisuus on se missä kaikki on, se yksi todellisuus, jonka lisäksi ei ole toista. Se sisältää muodon maailman, materiaalisen todellisuuden, jonka voimme aistia ja havaita. Suhteellinen todellisuus on muodon maailman alainen käsitteiden ja mielemme luomien merkitysten maailma.

Absoluuttinen todellisuus "on".
Muodon maailma "on jotakin".
Suhteellinen todellisuus "on jonkinlainen".

Absoluuttinen todellisuus:

• emme voi sanoa/ tietää siitä mitään, koska se on aina mielen tavoittamattomissa
• se on sitä mitä se on
• tietoisuutemme laajenee kohti absoluuttista siten, että tulemme tietoisiksi sen olemassaolosta, kykenemme tarkkailemaan sitä objektina, kunnes se muuttuu subjektiksi, ja me olemme se (kuten olemme koko ajan olleet)

Muodon maailma:

• kaikki minkä havaitsemme ja aistimme
• se on mitä se on, mutta voimme myös vaikuttaa siihen
• kysymys siitä, onko muodon maailma todella olemassa, saattaa jäädä ratkaisematta: se näyttäisi olevan totta, mutta syntyy toisaalta vain mielessämme (myös kvanttifysiikka sanoo, ettei mitään lopulta ole)
• evoluutio 

Suhteellinen todellisuus:

• käsitteet ja mielen luomat merkitykset (tarinat, tulkinnat)
• pelkkää illuusiota
• ego rakentuu sen varaan

Vapaus kolmen todellisuuden kontekstissa

Vapaus merkitsee suhteellisen todellisuuden katoamista. Kun käsitteet menettävät merkityksensä, ei egolla ole enää mitään minkä varaan rakentua, joten se häviää. Vapaus on muodon maailman havaitsemista sellaisena kuin se on, ilman ego-minän tulkintoja. Suhteellisen maailman käsitteitä voidaan edelleen käyttää, mutta ne ymmärretään illuusioiksi, mukaan lukien minän käsite.

Muodon maailma, oli se totta tai ei, on absoluuttisen todellisuuden ilmentymää. Evoluutio tapahtuu muodon maailmassa, ei missään muualla. Absoluuttinen todellisuus on - se ei muutu, ei kehity. Elämämme muodon maailmassa sen sijaan on eteenpäin pyrkivää: meitä kuljettaa siinä evoluutioimpulssi - ja se tekee sen huolimatta siitä, olemmeko siitä tietoisia vai emme. Kuitenkin vain vapaina käsitteistä ja minuudesta sekä tietoisina absoluuttisen todellisuuden olemassaolosta ja evoluutioimpulssista voimme aktiivisesti luoda tietoista evoluutiota ilman vastustusta, kärsimystä aiheuttamatta.

Kun tulemme yhdeksi absoluuttisen todellisuuden kanssa, ei vapauden käsitettäkään enää tarvita. Vapaus erottaa ehdollistuneen mielen ja tarkkailevan tietoisuuden toisistaan, mutta kun tarkkailijakin sulautuu ykseyteen, ei ole enää mitään mikä olisi vapaa jostakin.

Elämä minättömänä absoluuttisessa todellisuudessa on ajaton tyhjyys ja täydellisyys, jossa kuitenkin ovat läsnä myös muodon maailma ja suhteelliset käsitteet. Tietoisena evoluution halusta ilmentyä muotoina sekä käsitteiden välttämättömyydestä muodon maailman jäsentämisessä voimme elää luovaa ja muuttuvaa elämää, jossa kaikki kuitenkin on hyvin sellaisena kuin se on.


Lisää tästä: Evolutiivisen vapauden ydin