Elämän prosessilla on selkeä suunta, mutta ihmisen mielellä on taipumus lähteä omille teilleen. Niin kauan kuin mielestä irtautuminen on kesken, tulee vielä monta kertaa lähteneeksi sen mukaan. Mitä tehdä, kun huomaa olevansa mielen vietävänä?
Ensinnäkin - se, että huomaa olevansa mielen vietävänä, on jo iso juttu. Silloinhan asia on tiedostettu! Voi todeta, että no niin, mielessäni pyörii nyt ajatus, joka kumpuaa jostakin menneisyyden kokemuksista, ja olen tottunut reagoimaan siihen tietyllä tavalla. Ajatus saa aikaa tunteen, joka vaikuttaa käyttäytymiseen, ja siinä sitten mennään. Tai ei aivan. Mielen takaa kuuluu ääni, joka sanoo jotakuinkin tuon, mitä äsken kirjoitin. Mielen takana on joku, joka tajuaa, mitä tapahtuu.
Sitten - kun on havainnut ajautuneensa ehdollistumien kelkkaan, on olemassa yksi ainoa vaihtoehto. Hyväksyminen. Se on aina olemassa takaporttina. Jos ei ole ehtinyt valita olla menemättä mukaan mielen tuottamiin reaktioihin, se on hyväksyttävä. Muuten ei irtaudu koskaan, sillä mieli saa aina voimaa, kun sitä vastustetaan. Hyväksy olevasi mielen mukana, niin kuin olisit hullussa vuoristoradassa ja voisit pahoin, mutta pois et pääse ennen kuin vaunu pysähtyy. Ja se kyllä pysähtyy, ennen pitkää.
Kun hyväksyt, saat rauhan. Mieli vaimenee. Se, mikä sai sinut hetkeksi unohtamaan vapautesi, on haihtunut pois. Se ei ollut mitään pysyvää tai todellista. Ihmettelet, kuinka saatoitkaan luulla sillä olevan jotakin merkitystä. Annoit sen hallita elämääsi ja olemistasi tasan niin kauan kuin samastuit ajattelevaan ja tuntevaan minääsi, etkä hyväksynyt sitä, vaan yritit saada sen kuriin. Kun hellitit otteesi, se teki samoin. Lakkasit ajattelemasta ja vain olit sellaisena kuin sillä hetkellä elämä sinussa oli. Muistit kuka olit. Siinä vaiheessa mitään ei enää edes tarvitse hyväksyä, koska tietoisuus ainoastaan on.
Irtautuminen unohtamisen ja muistamisen kierteestä on mahdollista. Pysyvän vapauden mahdollisuudelle kannattaa pysytellä avoimena!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti