Eräs suomalainen runoilija antoi kerran oppilailleen (joiden joukossa olin) neuvon: laittakaa päähänne runoilijahattu! En muista tarkalleen, mikä hänen filosofiansa neuvon taustalla oli, mutta ainakin se itselleni jäi merkitsemään sitä, että hattu päässä olen "runoilija" - olen jollakin tavoin enemmän se, joka olen, enkä välitä siitä, mitä minusta ajatellaan.
Silloin minulla ei ollut tarkoitukseen sopivaa hattua, mutta sain sellaisen myöhemmin: viininpunaisen huopahatun, oikean Täti Monika -hatun! Olen käyttänyt sitä kerran...
En siis ole vielä runoilija, koska en kehtaa käyttää runoilijahattuani. Hattu on vuosikaudet symboloinut minulle sitä, että "sitten kun olen runoilija, voin käyttää hattua, koska silloin millään ei ole enää mitään väliä". Ei minun tarvitse olla oikeasti runoilija - mutta "runoilijuus" merkitsee jollain tavalla myös vapautta, ehdollistumattomuutta, aitoutta, pelkäämättömyyttä, ja sitä, ettei tosiaankaan välitä siitä, mitä muut ajattelevat. Eräänlainen elämän runoilija - vapaa ihminen.
Siksi olen iloinen voidessani todeta, että pikkuhiljaa - vaikka runot jäisivätkin kirjoittamatta - olen menossa kohti sitä pistettä, jolloin millään ei ole mitään väliä (koska hyväksyn kaiken). Kun se hetki on koittanut, saatte nähdä minut viininpunaisessa huopahatussa kesät talvet! :-)