tiistai 29. marraskuuta 2011

Kotiinpaluu

Palaa vapauteen
joka hetki
palaa kotiin

Koti on se mikä ei koskaan katoa

Palaa kotiin,
olet vastuussa vapaudestasi

perjantai 25. marraskuuta 2011

Vapaata seuraa

Ihmiset ovat yhtä
mutta jotkut meistä ovat maistaneet vapautta.
Ja kun vapautta on maistanut, ei sitä makua unohda.

Toisten kanssa eläminen, vapauden sovittaminen siihen
kuinka poukkoilevaa
kun tietää ihmismäisyytensä, näkee sammuvan valon
tahtoo sen syttyvän taas ja pysyvän siinä
vaan ei riitä, ei vielä osaa

Syy ei ole toisessa,
ei koskaan muussa kuin omassa valinnassa

mutta ei ole väärin kaivata sellaista seuraa
joka ei vedä valoa syrjään
vaan levittää vapauden keskelleen.

Outona jatkuu elämä niin kauan
kuin vapaus leijuu sormenpäiden yllä.

Ei voi tarttua mihinkään
ei varsinkaan vapauteen.

Ja niille, jotka eivät vapautta kuule
eivät sen makeutta aavista,
on turha selittää.

Mutta yksin
ei ole enää koskaan.

maanantai 21. marraskuuta 2011

Mitä tehdä tarinalla?

Katselen ulos linja-auton ikkunasta kaupungissa
jossa olen vain käymässä
auringon valo pitkästä aikaa kirkas, marraskuu
ihmiset, tietoisuuden tietämättömät valot
kulkevat katuja
ja mieleni, välineeksi annettu,
synnyttää mietteitä, mielteitä, kuvia ja kuvitelmia

Tarinakone raksuttaa.
Tietoisuuden kuplinta
on kuin unta, enhän siihenkään samastu
Voin tehdä tarinalla mitä haluan.
Se on ihana sanojen täkki
merkityksien kimaltava verho
ja katselen sitä kuin filminauhaa mieleni heijastumaa

Maailma muuttuu kerrotuksi
- kertomus sulkeutuu kansiin
ja jää jäljelle todellisuus

Kirkas tarina on mieleni määränpää
- minä pysyn vapaana. 


torstai 3. marraskuuta 2011

 
Mieli on vahvaksi rakennettu,
mutta sen linnake on jo sortunut.

Minä olen vailla itseäni.

Kuka minussa suree?