Yritän kuvitella, että minulla olisi jokin ongelma (se on vaikeaa, koska juuri NYT, kun tässä kirjoitan tätä, mitään ongelmaa ei todellakaan ole). Maailmassa on paljon ongelmia, ja tuntuukin aika ylimieliseltä väittää, ettei ongelmia ole olemassa - mutta niin se kuitenkin on. Ongelmat eivät kasva maasta niin kuin unikot pellolla, eivätkä ne sada vesipisaroina taivaalta. Ongelmien kasvualusta ja ruokkija on oma mielemme. Kaikki maailman ongelmat ovat mielen tuotosta. Pienistä ongelmista kasvaa suuria. Yhden ihmisen ongelmasta saattaa puhjeta kokonaisen kansan kärsimys.
Kun tavoittelemme vapautta, mistä haluamme vapautua? Missä on se kahle, joka pitelee minua kiinni kärsimyksen kokemuksessa? Jos näen itseni uhrina, en näe itseäni ja todellisuutta suoraan. Sillä minä en ole missään kiinni! Absoluuttinen todellisuus on leijuva - siellä kaikki on vapaata! Kaikki on vapaata, koska kaikki on sitä mitä se on. Ei mitään muuta. Ei kahleita, ei tulkintoja, ei vääristyneitä heijastuksia.
Millaista olisi mieletön elämä? Mieltä tarvitaan elämään samalla tavoin kuin kynää kirjoittamiseen ja sahaa puun kaatamiseen - mutta kun kirjoitat, et ole kynä, kun kaadat puun, et ole saha. Irtaudu mielestäsi ja elä! Pistä se välillä koteloonsa odottamaan käyttöä ja katso elämää suoraan! Mieletöntä!
Ihana kirjoitus Katariina!
VastaaPoista