torstai 16. joulukuuta 2010

Mikä matka?

Matka kohti tietoisuutta - mitä se tarkoittaa? Miksi ajattelen olevani matkalla? Siksi, etten usko olevani vielä siellä, missä haluaisin olla. Uskon olevani siirtymässä jonnekin toisaalle, toisenlaiseen olotilaan, tietoisuuteen.

Tosiasiassa olen matkalla vain sinne missä jo olen. Juuri tähän. Minun on vain ymmärrettävä se, ja silloin matka on päättynyt. Kun näen nykyisen olotilani uudella tavalla, tietoisena, olen perillä.

Pari päivää sitten opin jotakin. Mieleni lakkasi miettimästä, kuinka olla läsnä, ja silloin tunsin rauhaa ja tyhjyyttä - olin läsnä. Näin, kuinka helposti ympäristö saa mielen aktivoitumaan, ja ego ryhtyy tuottamaan ajatuksia, tuntemuksia, mielipiteitä, reaktioita. Tajusin, kuinka helposti niihin menee mukaan, vaikka ei olisi mikään pakko. Yhtä nopeasti kuin mieli alkaa hälistä, se myös hiljenee. Kuuntele hiljaisuutta - vaikka ympärilläsi olisi millainen meteli! Hiljaisuus pysyy aina. Se sijaitsee samassa paikassa kuin tietoisuus. Se on aina. Siksi emme ole matkalla. Olemme koko ajan siellä, perillä.

Olin kuuntelemassa joulukonserttia tässä vasta oivaltamassani läsnäolotilassa. Huomasin, kuinka ajatukset yrittivät välillä tarttua minuun ja jättää musiikin taustalle, pelkäksi kuuloaistimukseksi. Hiljensin ajatusvirran, ja käsitin, kuinka paljon voimakkaampana voin kokea musiikin, kun olen läsnä siinä, mitä kuulen. Läsnäolo antaa mahdollisuuden keskittyä täydellisesti siihen, mitä nyt-hetkessään kokee.

Vaikka todellisuudessa olemme perillä, kuljemme kuitenkin oppimisen ja oivaltamisen tietä eteenpäin, matkalla kohti ymmärrystä siitä, että me olemme tietoisuus.

tiistai 7. joulukuuta 2010

Tapahtui talvipäivänä

Oli kuulas joulukuun päivä, ja kävelin kaupungin keskustassa vailla kiirettä mihinkään. Olin kylläkin päättämättömyyden tilassa, sillä epäröin mihin suuntaan mennä. Olin risteyksessä, josta lähti suojatie kahteen suuntaan. En kääntynyt sivulle, vaan jatkoin eteenpäin. Valot vaihtuivat ja joukko ihmisiä lähti ylittämään tietä. Silloin yksi heistä liukastui ja kaatui. Se olin minä.

Hetkeä aiemmin olin kuka tahansa kadulla kulkija, anonyymi, yksi monista. Yhtäkkiä olin maassa, ja muut katsoivat minua (siltä ainakin tuntui) ja ajattelivat "Huh, voi raukkaa, onneksi en itse kaatunut". Sitten he jatkoivat matkaansa, ja minä nousin nopeasti, kokosin itseni (etenkin henkisesti) ja pyrin takaisin anonyymien kulkijoiden joukkoon. Yksi ihminen sentään osallistui kokemukseeni toteamalla "Olipas siinä liukas kohta". Se oli myötätuntoista, sillä hän hälvensi häpeääni antamalla minulle tilaisuuden naurahtaa ja tokaista jotakin vastaukseksi. En jäänyt täysin yksin.

Kerroin tapauksen myöhemmin miehelleni, ja hänen ensireaktionsa ei suinkaan ollut kysyä "Sattuiko?", vaan "Nolottiko?" Arvaapa vain! Ei sillä väliä, vaikka saisi mustelmia tai likaa vaatteisiinsa - mutta se häpeä! Kuinka keskelle katua kaatuminen voi olla niin tolkuttoman noloa? Siinä tuntee olevansa kömpelömpi, jotenkin huonompi, kuin ne toiset, jotka onnistuivat pääsemään liukkaan paikan yli kaatumatta.

Ja se on merkki erillisyydestä. Se, joka on kaatunut maahan, poikkeaa siitä joukosta, joka kiiruhtaa ohitse. Kuvitella, jos muut olisivat pysähtyneet, tarttuneet kaatunutta kädestä ja auttaneet pystyyn. Varmistaneet, että hän on kunnossa, päivitelleet yhdessä kelin liukkautta, ja toivottaneet hyvää jatkoa päivään. Olisiko silloin ollut tarvetta hävetä? Häpeä on koettavissa vain, kun olemme erillisiä. Egoja, jotka kävelevät toistensa ohitse.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Vertauskuva...

Elämä on joki, jonka virrassa uiskentelee erilaisia tunteita ja ajatuksia. Ihminen voi joko jäädä rannalle, jolloin hän ei elä elämäänsä, tai hän voi ajelehtia mukana virrassa. Hän voi valita, räpiköikö hän tunteiden ja ajatusten seassa, on välillä vähällä hukkua, tarttuu tunteisiinsa kuin ajopuihin - vai rakentaako hän itselleen lautan, jonka päällä hän antautuu elämän vääjäämättömän virran kuljetettavaksi ja voi tarkkailla vellovia tunteita ja ajatuksia irrallaan niistä.

Virran mukana kulkeva lautta on tietoisuus. Sen päällä voi levätä katsoen mihin matka johtaa.