Mahdollisia ihmeitä

Ihminen on tyytyväinen vain silloin kun on joko täysin mielensä vallassa tai kokonaan oivaltanut vapauden. Näiden kahden välillä horjuminen, ns. jojoilu, on yhtä kuin helvetti. Siksi täytyy päättää, kumpaa lopulta haluaa enemmän, kummasta ottaa itselleen identiteetin. Takaisin mieleen samastuminen ei tosin tunnu edes vaihtoehdolta; olen valinnut vapauden, ja vapauteen mennään!

Elämä kuitenkin on pirullinen (pirullinen mutta lempeä!). Se heittää eteen arkisia tilanteita, jotka koettelevat päätöksen lujuutta. Tahto ja luottamus vahvistuvat kun niitä testataan tämän tästä. Haluat siis olla vapaa? Ole sitten! Tuli eteen mitä hyvänsä, tiedät, että tahtosi riittää, kun aina vain valitset vapauden.

Esimerkkitilanne: et löydä töitä. Jos valitset mielen, saat nähdä miten se toimii ohjelmointinsa mukaan: se huolestuu, murehtii ja stressaantuu epävarmuutta luovassa tilanteessa. Yrität keksiä ratkaisua tilanteeseen järjen avulla, mutta jos se ei onnistu, epävarmuus kasvaa entisestään ja stressaannut yhä pahemmin, jolloin järkikään ei toimi enää parhaalla tavalla.

Jos valitset vapauden, astut pois ratkaisun tieltä. Joku saattaa pitää tätä passiivisena toimimattomuutena, mutta itse asiassa tämä mahdollistaa toiminnan oikealla hetkellä. Yritys ratkaista asioita järjellä pikemminkin johtaa toimimattomuuteen lannistumisen kautta, mutta heti kun lakkaa yrittämästä ja astuu sivuun, oivallus saapuu: tottakai, näinhän se menee, miksen heti tajunnut. Mieli on sokea useimmille mahdollisuuksille; vapaus näkee ne kaikki, koska se on avoin. Valitsemalla vapauden antaa ihmeiden tapahtua - mielen maailmasta katsoen ne näyttävät ihmeiltä, vapaudesta katsoen ne ovat mahdollisuuksia.

Hyvästi, rakas

Jokaiselle ihmiselle on iso haaste hyväksyä oma itsensä. Aina tuntuu olevan asioita, joita pitäisi olla itsessä enemmän, ja asioita, joita pitäisi olla vähemmän. Sitä on tottunut pitämään itseään tietynlaisena, lapsesta saakka on peilannut itseään ympäristöstään ja tehnyt siitä tulkintansa. Mieli on määritellyt minänsä, lyönyt lukkoon sen käsityksen, jonka varassa ihminen sitten (monesti koko elämänsä) elää itsensä kanssa.

Läsnäolossa on olennaista kaiken hyväksyminen sellaisena kuin se on: kaiken mikä tulee vastaan, tapahtumien, toisten ihmisten, tilanteiden, olosuhteiden, koko elämän kirjon. Helposti sitä sitten kuitenkin jää katsomaan tätä kaikkea hyväksymisen kohdetta mielensä minästä käsin - ja unohtaa hyväksyä sen kaikkein tärkeimmän: itsensä!

Tämä realisoitui minulle juuri hiljattain: olen pyrkinyt hyväksymään kaiken, tai jopa ymmärtämään, että mitään ei ole mikä täytyisi hyväksyä, koska kaikki on yhtä - mutta olen totta puhuen unohtanut itseni pois tästä "kaikesta". Olen halunnut päästä eroon mielen tuottamasta minästä osittain ihan vain siksi, että en pidä siitä! Mieleni minässä on asioita, jotka olen halunnut muuttaa, ja kun on kerran tarjoutunut mahdollisuus päästä siitä kokonaan irti, olen ollut viskaamassa sitä menemään, että "lähdes nyt jo siitä, sinua ei kaivata". Vaan ei lähde - miksi ei lähde? Koska jotakin on kesken, kana vielä kynimättä.

Mielen tuottama minäkuva pitää hyväksyä ennen kuin siitä voi luopua. On annettava itselleen anteeksi aivan kaikki. On parasta lakata nimeämästä niitä vikoja ja puutteita, joita mielen minässään havaitsee, lakata yrittämästä muuttaa itseään toisenlaiseksi kuvitellen pääsevänsä siten vapaaksi. Vapaus tulee kun ymmärtää, että kaikki on hyvin juuri sellaisena kuin on, sekä minässä että maailmassa. Muutoksia toki tulee, mutta ne tulevat vapauden kautta elämän tahdosta, eivät mielen yrityksestä.

Elämä päättää, ja kun olemme yhtä elämän kanssa, me päätämme.

Anna itsesi olla - niin kuin annat kaiken muunkin olla.

Rakasta itseäsi niin paljon että luovut itsestäsi!

Tahdon

Tahdon herätä todelliseen aamuun
Tahdon avata sellaiset silmät joilla näkee suoraan

Tahdon murtaa viimeiset lukot
ja astua ovesta
huomatakseni ettei ovea koskaan ollutkaan

Painava ovi haihtuu auetessaan
Se on viimeinen uni
jonka jälkeen olen kirkas ja ikuisesti valveilla

Katoamaton merkitys

Missä on kaiken merkitys? Mitä nyt-hetki näyttää minulle?

Mieli ei lakkaa olemasta, se ei luovuta tehtäväänsä ajatusten ja tunteiden tuottajana. On joka hetki valittava uudelleen, kuuntelenko ajatuksiani, vai kuuntelenko hiljaista tietoisuutta. Joka hetki. Uudelleen. Ei pidä jäädä odottamaan, että mieli luopuisi itsestään. Mieli haluaa olla merkityksen näyttäjä: poimia maailmasta asioita, jotka hyviksi tai huonoiksi, kauniiksi tai rumiksi nähtyinä osoittavat elämälle merkitystä.

Minä en ole enempää enkä vähempää. Olen ajatellut itseni tietynlaiseksi ja on vaikea muuttaa näitä ajatuksia. Pitääkö niitä muuttaa? Ei, ei mielen sisältöön tarvitse kajota. Mieli on mikä mieli on, ja se saa luvan pitää minua millaisena haluaa. Ja toisia. Ja maailmaa. Se voi epäillä, pelätä, kiukutella, kiintyä, ylpeillä ja innostua. Mutta se ei päätä mikä on elämän merkitys.

Me kuljemme ymmärryksen, oivalluksen ja antautumisen tietä. Kaipaus johonkin nimeämättömään on saanut meidät tälle matkalle, jonka alkupisteen ja määränpään välissä ei todellisuudessa ole mitään. Vain ymmärrys, oivallus ja antautuminen. Tässä se on. Sinä olet se.

Merkitys on yksinkertainen, mutta liian vaikea mielen käsittää. Se kutsuu meitä, se hehkuu lävitsemme, kun avaudumme sille. Meistä itsestämme tulee tie, jota pitkin totuus pääsee kulkemaan.

Tapaamisia ja tapahtumia

Vapaus-Akatemia järjestää paikallistapaamisen Turussa ensi perjantaina. Mukaan vain kaikki, joita kiinnostaa! Paikanpäällä on ainakin kolme nykyistä jäsentä ja meiltä voi tulla kyselemään lisää yhteisön toiminnasta sekä evolutiivisesta vapaudesta. Ilmoittautukaa mielellään etukäteen, yhteystiedot ja lisätietoja täällä!

Myös Helsingissä pidetään vastaava tapaaminen 18.8. Katso lisätietoja täältä.

Lisäksi Tampereella 2.-3.9. Tulevaisuuskylä-tapahtuma: http://tulevaisuuskyla.net/

Tapahtuman kantava teema on kestävä kehitys ja tulevaisuudennäkymät Tampereella ja/tai muissakin kaupungeissa. Tavoitteena on jakaa tietoa ja tuoda yhteen eri kohderyhmien ihmisiä kuulemaan, miten voimme jokainen olla vaikuttamassa kestävän tulevaisuuden rakentamiseen elämän eri osa-alueilla. 

Myös Vapaus-Akatemia/ Evolutionary Community tulee näillä näkymin olemaan tapahtumassa mukana!

Erityisyyden ilot & erillisyyden kärsimys

Mielen maailma koostuu dualismeista, kaikella on siellä kaksi puolta. Jotta voisi olla iloa, on oltava kärsimystä. Mieli luo ihmisestä kuvan erillisenä, erityisenä minänä, yksilönä, jolle elämä on ilonaiheiden ja kärsimyksentuottajien taistelutanner. On hienoa olla erityinen: "minä olen jotakin, olen omaperäinen, minun henkilökohtaiset ominaisuuteni ovat hyviä, parempia kuin joidenkin muiden, minä erotun joukosta..." Mutta on hirveää olla erillinen: "olen outolintu, jään ulkopuolelle, minua ei huomata, minulla on huonoja ja vääriä ominaisuuksia..."

Vapaudessa on vain yksi puoli: kaikki on samaa. Henkisyydestä kiinnostuessaan ihmiset usein haluavat päästä eroon henkilökohtaisesta kärsimyksestään, säilyttää jatkuvan sisäisen rauhan ja voida hyvin. Ajatus erillisyyden ja sen tuottaman kärsimyksen loppumisesta houkuttaa suuresti. Erillisyydestä luopuminen ei siis olisi niinkään vaikeaa kuin puolestaan on erityisyydestä luopuminen. Jättääkseen dualismien maailman taakseen on kuitenkin luovuttava myös kärsimyksen vastapuolesta, henkilökohtaisesta ilosta. Jos et ole erillinen, et voi olla erityinenkään. Todellisessa minässäsi ei ole mitään omaperäistä, massasta erottuvaa eikä muiden yläpuolelle nostavaa. Jos ennen tunsit olosi hyväksi, kun ympäristö kohotti egoasi, ja vastaavasti kärsit, kun se painoi sitä alemmas, kaikki tällainen poistuu vapaudessa. Sinä vain olet - se mikä olet - yhtä muiden ja ympäristön kanssa huolimatta siitä, mitä reaktioita siinä ilmenee.

Henkisyyden tavoittelu kiinnosti minua vuosia, ja tämä loi vastakkainasettelun ulkoisen ja sisäisen maailmani välille. Kun pelkäsin ja halveksin ulkoista maailmaa (ihmisiä, tilanteita), vetäydyin yhä enemmän sisäisen maailmani (henkisyyden) puoleen - ja siten vain vahvistin erillisyyttä ja erityisyyttä. Välillä koin hyvää oloa tuntiessani itseni erityiseksi ja erottuvaksi ja välillä taas kärsin erillisyyden ja ulkopuolisuuden tunteista. Viha ja rakkaus, hyvä ja paha, rauha ja levottomuus, kaikki mielen maailman kaksinaisuudet vuorottelivat kokemuksessani, kun erottelin ulkoisen ja sisäisen maailmani toisistaan. Ehkä halusin vahvistaa erityisyyttä ja heikentää erillisyyttä ymmärtämättä, ettei niin voi tehdä, sillä ne vahvistuvat ja heikentyvät yhdessä. Niitä kumpaakin joko on tai ei ole.

Tietoisuus yhdistää kaiken ja poistaa vastakkainasettelut. Siksi se ei merkitse samaa kuin henkisyys. Tietoisuus on tietoisuutta sisäisen ja ulkoisen ykseydestä, yhdestä, kokonaisesta maailmasta. Kärsimystä siellä ei ole, vaikka mieli ja ego yhä olisivatkin olemassa - niiden väitteitä erillisyydestä ei vain tarvitse kuunnella. Iloa sen sijaan on, mutta se ei ole henkilökohtaista. Se ei ole erityistä eikä omaa, vaan kaikenkattavaa iloa, johon ei tarvita syytä. Tietoisuudessa lakkaan tekemästä tulkintoja elämästä mielen kaksinaisuuksien kautta ja siten voin ottaa vastaan kaiken arvottamatta sitä. Ei tarvitse paeta ulkoisia uhkia sisäiseen rauhaan, koska rauha ja ilo muuttuvat pysyväksi olotilaksi, "being"-tilaksi, josta käsin on mahdollista luoda tietoista todellisuutta ympärilleen ("becoming"). Sitä se vapaus on.