Mitä etsijä etsii?

Kun havahtuu siihen, että se minuus, jonka mieltää omaksi itsekseen, ei olekaan todellinen minä, syntyy etsijäksi. Etsijä katselee maailmaa ja elämäänsä hiukan sivusta, koska hän näkee, että se ei ole kaikki. Todellisuus ei olekaan todellista. Kaiken sen tavallisen, arkisen elämän, johon on tottunut samastumaan ja pitämään sitä "minun elämänäni", takana näyttäisi olevan jotain muuta. Tämän havaitseminen tekee rauhattomaksi, ainakin ensi alkuun. Mistä on kysymys? Eikö sillä, mitä olen tottunut pitämään tärkeänä, olekaan mitään merkitystä? Miksi sitten elän, jos en tullakseni joksikin tässä maailmassa, hankkiakseni ammatin, matkustaakseni ympäri maailmaa, kokeakseni asioita, jotka saavat minut tuntemaan oloni hyväksi? Sitä on ehkä tottunut ajattelemaan, että elämä on jonkin saavuttamista varten. Mielessä pyörivä päämäärä siintää jossakin edessä, ja sitä kohti mennessä päivät kuluvat. Välillä ihmettelee, mihin se kaikki aika on mennyt. Mitä merkitystä on niillä päivillä, joilla ei näytä olevan mitään tekemistä tulevaisuuteen sijoitetun päämäärän kanssa?

Sitten rinnalle ilmestyy toinen. Minuus herää kahdeksi. Toinen katselee minuutta lempeästi, mutta saa sen samalla huomaamaan, että jokin uhkaa sitä. Toinen nimeää sen Egoksi, mielen illuusioksi, ja itselleen se antaa nimen Aito Minä tai Tietoinen Läsnäolo. Egoa kiukuttaa - ei se voi myöntää olevansa illuusio! Samalla se huomaa tilaisuuden asettaa itselleen uuden päämäärän, jonka tavoitteleminen voisi vahvistaa sen olemassaoloa: tietoiseksi tuleminen, jopa valaistuminen! Mikä olisikaan komeampaa kuin voida sanoa olevansa valaistunut, ego ajattelee.

Alkaa taistelu. Se on tosin epätavallinen, koska vain toinen osapuolista käy sitä. Aito minä vain on. Ego uhoaa ja puskee ja vääntelehtii, koska se haluaa pitää paikkansa mielessä, joka sen on luonut. Se ei ole lähdössä minnekään. Mutta Aito minä pysyy tyynenä. Se tietää - koska se on, se tietää - että ego ei ole todellinen, ja siksi sen kanssa ei tarvitse tapella.

Mieli on rakentanut käsityksen minuudesta, egon, ja sen rakennuspalikoita ovat ehdollistumat. Kun Aito minä antaa välähdyksen itsestään, se alkaa pudotella pois näitä ehdollistumia ja kiinnikkeitä, joiden tarkoituksena on ollut ylläpitää mielen kuvaa siitä, millainen ihminen on, ja mitä hän tarvitsee ja tavoittelee. Mitä enemmän ehdollistumia irtoaa, sitä kirkkaammin tietoisuus heijastuu Aidosta minästä. Aidon minän voima on vääjäämätön, ja siksi se on myös hellä. Sen ainoa tarkoitus on vapauttaminen.

Etsijän matka jatkuu niin kauan kuin ehdollistumia riittää irrotettavaksi. Kun Aito minä on paljas, etsintä päättyy. Silloin kaksi on syntynyt takaisin yhdeksi, illuusio on vaihtunut todelliseksi. Silloin ei ole enää mitään saavutettavaa, tavoitettavaa, sillä Aito minä, joka ei ole erillinen mistään, vain on.

Etsijä etsii itseään, ja Itse on ei-mikään, ei-kukaan. Se minkä etsijä siis lopulta löytää, on ei-mitään.

Siksi etsijä ei tosiasiassa halua löytää. Se elää etsimisestä, mutta jos se sattuu löytämään, se menee paniikkiin ja palaa takaisin. Etsijän ehdollistunut mieli pelkää itsensä menettämistä, omaa kuolemaansa. Etsijä ei uskalla löytää, ja jatkaa siksi etsimistä.