Kävin katsomassa elokuvan 127 tuntia, jossa mies putoaa rotkoon ja hänen kätensä jää jumiin kivenjärkäleen ja kallioseinämän väliin. Hienoin kohta elokuvassa oli minusta se, kun mies varmana kuolemastaan alkaa pohtia, että hän on itse valinnut sen kaiken, mitä hänelle on tapahtunut, ja kulkenut koko elämänsä kohti tuota rotkoa. Repliikki löytyi IMDb:stä:
"You know, I've been thinking. Everything is... just comes together. It's me. I chose this. I chose all this. This rock... this rock has been waiting for me my entire life. It's entire life, ever since it was a bit of meteorite a million, billion years ago. In space. It's been waiting, to come here. Right, right here. I've been moving towards it my entire life. The minute I was born, every breath that I've taken, every action has been leading me to this crack on the out surface."
Kohtalonomaista? Kyllä - mutta oudolla tavalla vapauttavaa. Tarkoituksenmukaista. Emme ole uhreja. Emme ole olosuhteiden armoilla. Me valitsemme.
Tämän ymmärtäminen auttaa hyväksymään. Kaiken. Mieli ei pysty hallitsemaan elämää, vaikka se niin kovasti usein haluaisikin, mutta mielen takana kaikki on selkeää. Siellä tehdään ne valinnat, jotka johtavat elämämme juuri sinne minne pitikin. Siksi olemme itse vastuussa elämästämme - me luomme sen. Valitseminen on luomista, intentioiden saattamista ilmentymiksi. Me emme ajelehdi elämän mukana passiivisesti, vaan luomme oman todellisuutemme tekemällä valintoja. Eri asia on olla tästä tietoinen.
Loistavia oivalluksia Katariina
VastaaPoista