Läsnäolopakko

Läsnäolo nyt-hetkessä on kaunis ajatus. Olen lukenut siitä monta hyvää kirjaa. Mutta mitä se tarkoittaa? Samaa näyttää Angel kyselleen muutama päivä sitten. :)

Oivalsin jokin aika sitten, että on kokonaan eri asia keskittyä tähän hetkeen kuin olla läsnä ajattomassa hetkessä. "Hetkeen tarttuminen" tuntuu yleensä johtavan jonkinlaiseen valikointiin, niiden asioiden pois sulkemiseen, joihin ei halua sillä hetkellä kiinnittää huomiota. Hetkessä eläminen voi olla vastuutonta, jos menneen ja tulevan unohtaminen tulkitaan niin, ettei nyt-hetken seurauksilla ole väliä. Hetkessä olemista kuvataan menneisyyden ja tulevaisuuden unohtamisena, koska niitä ei ikään kuin ole. On vain nyt.

Se on totta, on vain nyt. Mutta samalla mennyt ja tulevakin ovat nyt, sillä todellisessa läsnäolossa ei ole aikaa. Siten se, mitä tämän hetken teoista seuraa tulevissa hetkissä, on totta jo nyt, ja siksi sillä on mitä suurimmassa määrin väliä. Sellainen hetkessä olo, jossa unohdetaan, että olemme olemassa vielä tulevinakin hetkinä, on jumissa mielen tasolla. Mieli on läsnä silloin, kun keskitymme tiiviisti johonkin, mutta pääsy mielen takaiseen läsnäoloon merkitsee ajan katoamista. Kaikki on silloin yhtä. Kaikki on silloin neutraalia. Kaikki on silloin totta.

Läsnäolon pohtiminen on kiinnostavaa. On melko helppoa puhua siitä, mitä se on, ja miten se vaikuttaa. Mutta miten sitä toteutetaan käytännössä, jokapäiväisessä arjessa, on tärkeä kysymys. Mitä tapahtuisi, jos kaikki ihmiset olisivat läsnä ajattomassa hetkessä? Kuinka sen oppii pysyvästi?

Läsnäolon hetket ovat yleensä lyhyitä, suorastaan humahtavan ohikiitäviä. Mutta on ymmärrettävä, että ainoa este läsnäololle on oma mieli. Mieli on se, joka ei hyväksy asioita sellaisina kuin ne ovat, vaan arvottaa ne joko kielteisiksi tai myönteisiksi. Mielen takana on meidän kaikkien yhteinen, neutraali ajattomuutemme, mielen hälystä hiljenneenä.

Todellinen läsnäolo merkitsee siis arvottamisen loppumista. Kaikki on hyvin. Ei niin, että uskottelisi itselleen kaiken olevan hyvin, vaikka kokemus on aivan päinvastainen, vaan että hyväksyy senkin, mikä mielestä käsin katsottuna on huonosti.

Mikään ei ole tärkeämpää kuin läsnäolo. Sitä ei voi pistää prioriteettien listalle. Kaiken muun elämässä voi järjestellä tärkeyden mukaan, mutta läsnäolo on aina päällimmäisenä. Niin kauan kuin opettelee tiedollisesti ymmärtämään, mitä läsnäolo on, se voi tuntua "vapaa-ajan harrastukselta", mutta kun oppii jättämään mielen hälinän taustalle ja koskettamaan ajatonta, absoluuttista läsnäoloa, sitä ei voi enää irrottaa muusta elämästä. On pakko olla läsnä, kun ei voi olla muutakaan.