Kun näkymätön ovi aukeaa...

Jossain kohtaa vapautumisprosessia olen kokenut hämmennystä siitä, mitä tehdä "itselleen", sille keholle, mielelle ja persoonallisuudelle, jotka ovat yhä siinä, vaikka olisi jo oivaltanut, että ne eivät ole Minä.

Moojin video avaa asiaa:

Vastaus tietenkin on: ei mitään. Itselleen ei tarvitse tehdä mitään. Sen voi antaa olla. Miksi kiinnittää huomiota siihen, mitä et ole?

Yhä persoonallisuuteensa samastuva ihminen kertoo itselleen tarinaa vapaasta minästään. Tai odottaa yhä jotakin muutoksia itsessään tapahtuvaksi ennen kuin on "valmis vapauteen". Kaikki ajatukset siitä, mitä minun pitäisi olla ollakseni vapaa, vievät harhaan. Kaikki yritykset muuttaa itsesi vapaaksi ovat turhia, koska olet jo vapaa, riittää kun tiedostat sen.

Persoonallisuuden ansa on se, että toisaalta odotat vapauden olevan jotakin, mitä et ole vielä kokenut, ja toisaalta et luota siihen, että olet jo vapaa, vaan epäilet mielesi uskottelevan vain niin. Odotukset ja epäilykset ovat osa sitä peliä, jossa keho-mieli-persoonasi saa jatkaa juoksuaan.

Kuten Mooji sanoo, ehdollistuman voima on ehdollistumaan uskomisessa. Älä enää usko mieltäsi, sinä itse tiedät paremmin.

Vapaus ei ole mitään tiettyä. Siitä ei voi sanoa mitään, kuinka siltä voisi odottaakaan mitään.

Vielä yksi selkeyttävä video Moojilta: "kun näkymätön ovi aukeaa, voit heittää avaimen menemään."

Pidä mielesi hiljaisena. Totu siihen, että mielesi on hiljaa.
(Mooji: "Remain quiet. Get used to a quiet mind.")