Parisuhteen harmonia

Tulin ohimennen vilkaisseeksi Iltalehden juttua avioeroista, joka perustui jonkun väikkäriin avioerojen syistä. Yleisimpiä eron syitä olivat jutun mukaan kommunikaatiovaikeudet, toisesta vieraantuminen, rakkauden puute, arvostuksen puute, erilaiset elämänarvot, ratkaisemattomat ristiriidat ja niin edelleen.

Jotenkin tämänkaltaiset "perusongelmat" ovat alkaneet tuntua absurdeilta. Sitä on jollain tavoin tottunut ajattelemaan, että parisuhteessa kuuluu olla tiettyjä ongelmia, mutta niistä ei jaksa enää kantaa huolta siten, kuin joskus aikaisemmin. Ei kiinnosta yrittää ratkaista niitä. Muistaa, että silloin kun joskus yritti ratkaista jotain, asiat menivät vain enemmän solmuun. Nyt vain antaa olla ja jää kuuntelemaan, mitä siellä "ongelmaksi" koetun asian takana on.

Olen juuri lukenut todella antoisan kirjan, Mihaly Csikszentmihalyin Kehittyvä minuus, jossa puhuttiin muun muassa ns. Mayan hunnuista, jotka ovat käytännössä sama asia kuin ehdollistumat. Geenien, kulttuuristen meemien ja oman egon ohjelmointeja. Parisuhde on näille ohjelmoinneille mitä otollisin alusta. Geenit ohjaavat lisääntymään, meemit ohjaavat käsityksiä siitä, millainen suhteen tulisi olla, ja ego arvioi ja tulkitsee kumppania ja kaikkea muutakin suhteessa ohjelmoituihin käsityksiin. Juuri tällaisista hunnuista, harhoista, ovat lähtöisin alussa luetellun kaltaiset ongelmat, jotka tuhoavat parisuhteita.

Jos hunnut vedetään syrjään, eli tullaan vapaiksi, kuinka käy parisuhteelle? Niin kauan kuin egot ovat pelissä mukana, ongelmia tulee aina. Egot eivät kykene harmoniaan. Mieli rakentaa epäjärjestystä, kaaos on sen luonnollinen tila. Täysin harmoninen parisuhde olisi mahdollinen siis ainoastaan vapaudessa. Mutta mihin vapaa ihminen toisaalta tarvitsee parisuhdetta? Kyse ei olekaan enää tarpeesta, vaan vapaaehtoisesta valinnasta, joka tosin edellyttää, että myös kumppani elää vapaudessa.

Jos suhteen osapuolet eivät ole samoissa tiloissa ja tasoissa vapauden oivaltamisen ja maailmankuviensa puolesta, mitä siitä voi seurata? Vapauteensa kosketuksen saanut ymmärtää, että hänen tulee luopua parisuhteestaan (mikä ei tarkoita että menettäisi sen), mutta voi olla, että toinen yhä takertuu. On mahdollista, että toinen kokee vieraantumista ja kommunikaatiovaikeuksia juuri siitä syystä, että pariskunta katsoo todellisuutta eri näkökulmista. Eri maailmankuvat tuottavat eripuraa elämänarvojen välille. Rakkauden ja arvostuksen puute johtaa juurensa omistushaluun, siihen, että haluaa omakseen toisen rakkauden ja tarvitsee osoituksia arvostuksesta voimistaakseen minä-tunnettaan.

Luopuminen omasta minästä antaa vapauden paitsi itselle, myös toiselle. Vapaa ihminen rakastaa kaikkia ja kaikkea tasaveroisesti ja arvostaa toisessa ihmisessä sitä mikä hänessä on aidointa ja todellisinta.

Vapaa parisuhde - jos sellainen päätetään solmia - voi olla yksinkertaisesti käytännöllistä arjen jakamista ja samalla yhteistä evolutiivisen impulssin vahvistamista. Harmonia syntyy, kun kumpikin osapuoli kykenee esteettömästi ilmentämään syvintä olemustaan ja kutsumustaan, ja kumppani on siinä lähinnä apuna ja peilinä.

Tässä vielä linkki videoon, jossa Barbara Marx Hubbard puhuu säkenöivästi muun muassa parisuhteista ja kutsumuksesta: Kun löydät todellisen itsesi ja seuraat sisältäsi kumpuavaa kutsumusta, et enää murehdi parisuhteen toimivuutta. Se kestää jos sen on tarkoitus, muussa tapauksessa päästä irti. Jos kumppanisi haluaa luoda kanssasi (co-creation) uutta maailmaa, siinä on kaikki mitä tarvitaan.