torstai 16. kesäkuuta 2011

Ennen ja jälkeen - elämää jojona

Lähdetään nyt taas siitä, mistä pelkästään voikin lähteä - eli että jokainen meistä on jo vapaa. Se on siis lähtökohtainen tila, joka sitten ikään kuin unohtuu, koska elämme ihmisinä läpi tiettyjä tietoisuuden vaiheita, joiden aikana meidän on ensin tultava erillisiksi voidaksemme ymmärtää olevamme yksi.

Kun ollaan siinä pisteessä, jossa murros on lähellä, erillisen minän illuusio keikkuu jo huterana, mutta lopullinen antautuminen vapauden avoimeksi ilmentäjäksi ei ole vielä rysäyttänyt itseään läpi, ihminen on kuin jojo. Sormi, jossa jojon naru roikkuu, on aito, tietoisuutta tietoiseksi tekevä minä, kun taas se pallo, johon naru kiertyy, on mieli ja kaikki sen sisältämä höttö. Naru näiden välillä on yhtä kuin omistussuhde. Kun se katkaistaan *NAPS* - omistamisen prosessi päättyy. Minä olen minä (aito, tietoinen, läsnä siinä mikä on nyt ja yhtä kaiken kanssa), mieli ja kaikki mitä se on pitänyt minun omanani on enää jotain, mikä tapahtuu tietoisuuden kentässä, mutta sillä ei ole tekemistä sen kanssa, KUKA (tai mikä) minä olen.

Elämä jojona on sitä, että ensin sukelletaan ajatusten mukana tunteiden kuohuihin, kunnes tiedostetaan, että sinne tuli mentyä, vaikka olisi voinut olla menemättäkin, ja sitten yritetään päästä sieltä pois - sinne "ihanaan, autuaaseen vapauteen, missä kaikki on helppoa ja keveää". Jojoilun loppuminen on totta kai suuri haave - tosin se ei lopu, jos sen odottaa loppuvan joskus sitten tulevaisuudessa.

Ero siinä, millaista on ennen jojoilun loppumista ja sen jälkeen, on suhtautuminen mielen sisältöön, ajatuksiin ja tunteisiin. Jojona elävä ihminen pyrkii muuttamaan tunteitaan, muuttamaan ajatuksiaan, jos ei pidä niistä eikä halua kokea niitä. Sieltä "alhaalta" (mielestä) käsin katsottuna ihminen pyrkii hallitsemaan kokemuksiaan, ja kun ne ovat negatiivisia ja tuskallisia, hän yrittää ajatella toisin jotta voisi tuntea toisin. Hän siis yrittää ajatustensa avulla päästä pois mielestä, ajatella itsensä vapaaksi - nurinkurista!

Jojoilun lopettanut ihminen antaa ajatusten ja kokemusten tulla, sillä ei ole mitään syytä estää niitä tulemasta. Hän eri yritä päästä eroon kivuliaasta tuntemuksesta kääntelemällä ajatuksiaan eri päin. Hän katsoo tunnetta, näkee mistä ajatusketjusta se on lähtöisin, näkee mikä tapahtuma elämässä synnytti ajatusketjun. Kun hän on huomioinut nämä seikat, on koettu tuntemus luultavasti sillä aikaa jo kaikonnut, ja vaikkei olisikaan, hän antaa sen olla. Hän katsoo sitä "ylhäältä" päin. Tunteet eivät hallitse häntä, eikä hänen tarvitse yrittää hallita tunteita, sillä hän tietää, että kun ne tulevat, ne myös menevät. Koska hän on vapaa, hän on koko ajan sitä, mikä on pysyvää, eikä mikään ohimenevä muuta hänen olemustaan toiseksi.

1 kommentti: