keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Tarinoita minusta ja maailmasta

Että minä synnyin tytöksi
       jota pumpulissa pyöritettiin ja vaikenevaksi opetettiin
Että minä kasvoin katse kauas suunnattuna
       silti yksinäisessä huoneessa, mielikuvien turvassa
Että minä kadotin ystävän
       vaikka hänen kanssaan yhä yhdessä kuljin
Että minä pakenin ja piilouduin
       vaikka rauhan itsessäni jo aavistin
Että minä matkustin laivoilla ja junilla
       jotta saisin kiinni itseni ja oman tilani
Että minä kohtasin totuudenpuhujan
       joka vihdoin antoi olemiselleni luvan

Että maailma kelluu sijoillaan
       jotta ihmisillä olisi paikka elämiseen
Että maailma haurastuu ja ehtyy
       koska ihminen haluaa riittävästi kaikkea
Että maailma huokailee ja alistuu
       kun ihminen suuntaa aseensa toiseen
Että maailman tarkoitus on tuottaa lisää ja kukoistaa
       jotta ihminen voisi päästä tarkoitukseensa
Että maailman vallasta taistellaan
       vaikka kaikki voisi olla hyvin vailla vaihtoehtoa
Että maailma ei pelasta itseään
       vaan syntyy uudeksi ihmisen käsistä

Tämä on pelkkä kertomus
        sillä minua ei ole
Tämä on suunnaton tarina
        sillä maailmaa ei ole

Tyhjyys, joka kertoo tarinaa iloksi itselleen
         kuuntelee näitä sanoja ja yksin tietää:
         minä olen

1 kommentti: