sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Todellisuuden rakenne

Kolme todellisuutta / yksi todellisuus

Todellisuutemme näyttäisi rakentuvan kolmesta tasosta. Absoluuttinen todellisuus on se missä kaikki on, se yksi todellisuus, jonka lisäksi ei ole toista. Se sisältää muodon maailman, materiaalisen todellisuuden, jonka voimme aistia ja havaita. Suhteellinen todellisuus on muodon maailman alainen käsitteiden ja mielemme luomien merkitysten maailma.

Absoluuttinen todellisuus "on".
Muodon maailma "on jotakin".
Suhteellinen todellisuus "on jonkinlainen".

Absoluuttinen todellisuus:
  • emme voi sanoa/ tietää siitä mitään, koska se on aina mielen tavoittamattomissa
  • se on sitä mitä se on
  • tietoisuutemme laajenee kohti absoluuttista siten, että tulemme tietoisiksi sen olemassaolosta, kykenemme tarkkailemaan sitä objektina, kunnes se muuttuu subjektiksi, ja me olemme se (kuten olemme koko ajan olleet)
Muodon maailma:
  • kaikki minkä havaitsemme ja aistimme
  • se on mitä se on, mutta voimme myös vaikuttaa siihen
  • kysymys siitä, onko muodon maailma todella olemassa, saattaa jäädä ratkaisematta: se näyttäisi olevan totta, mutta syntyy toisaalta vain mielessämme (myös kvanttifysiikka sanoo, ettei mitään lopulta ole)
  • evoluutio 
Suhteellinen todellisuus:
  • käsitteet ja mielen luomat merkitykset (tarinat, tulkinnat)
  • pelkkää illuusiota
  • ego rakentuu sen varaan

Vapaus kolmen todellisuuden kontekstissa

Vapaus merkitsee suhteellisen todellisuuden katoamista. Kun käsitteet menettävät merkityksensä, ei egolla ole enää mitään minkä varaan rakentua, joten se häviää. Vapaus on muodon maailman havaitsemista sellaisena kuin se on, ilman ego-minän tulkintoja. Suhteellisen maailman käsitteitä voidaan edelleen käyttää, mutta ne ymmärretään illuusioiksi, mukaan lukien minän käsite.

Muodon maailma, oli se totta tai ei, on absoluuttisen todellisuuden ilmentymää. Evoluutio tapahtuu muodon maailmassa, ei missään muualla. Absoluuttinen todellisuus on - se ei muutu, ei kehity. Elämämme muodon maailmassa sen sijaan on eteenpäin pyrkivää: meitä kuljettaa siinä evoluutioimpulssi - ja se tekee sen huolimatta siitä, olemmeko siitä tietoisia vai emme. Kuitenkin vain vapaina käsitteistä ja minuudesta sekä tietoisina absoluuttisen todellisuuden olemassaolosta ja evoluutioimpulssista voimme aktiivisesti luoda tietoista evoluutiota ilman vastustusta, kärsimystä aiheuttamatta.

Kun tulemme yhdeksi absoluuttisen todellisuuden kanssa, ei vapauden käsitettäkään enää tarvita. Vapaus erottaa ehdollistuneen mielen ja tarkkailevan tietoisuuden toisistaan, mutta kun tarkkailijakin sulautuu ykseyteen, ei ole enää mitään mikä olisi vapaa jostakin.

Elämä minättömänä absoluuttisessa todellisuudessa on ajaton tyhjyys ja täydellisyys, jossa kuitenkin ovat läsnä myös muodon maailma ja suhteelliset käsitteet. Tietoisena evoluution halusta ilmentyä muotoina sekä käsitteiden välttämättömyydestä muodon maailman jäsentämisessä voimme elää luovaa ja muuttuvaa elämää, jossa kaikki kuitenkin on hyvin sellaisena kuin se on.


Lisää tästä: Evolutiivisen vapauden ydin




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti