Vapaan ihmisen kauppareissu

Tähän väliin pientä arkipäivän konkretiaa:

Noin puoli vuotta sitten, jolloin vapaus oli minulle vielä outo mysteeri, en osannut kuvitella, millaista tavallinen arkielämä, kuten ruokaostosten tekeminen, olisi vapaana. Tänään, kun kävin kaupassa, pysähdyin miettimään asiaa paikassa, jossa yleensä aina helpoimmin unohdan vapauteni: suklaahyllylle. Kuka se on, joka haluaa lähestulkoon joka kauppareissulla ostaa suklaata? Monesti jo pelkkä sen hyllyn ääreen pysähtyminen herättää jossakin syvällä kummallisen syyllisyyden tunteen ja selittelynhalun. Se johtuu siitä, että minun tekee mieli suklaata, vaikka tiedän, etten tarvitse sitä pysyäkseni hengissä (mikä siis on syömisen tarkoitus). Olen ehdollistunut siihen, että minun tekee mieli suklaata, ja siksi ostan sitä toisinaan silti, vaikka ei sillä hetkellä edes tekisi mieli. Kas näin, ehdollistuma tunnistettu.

Kuka tekee valinnan ostaa suklaata, olla ostamatta, tai minkälaista suklaata ostaa? On helppo huomata, että tämä valinta tapahtuu poikkeuksetta mielessä: joko tunteen tai järjen kautta. Kun valitsen Fazerin sinisen tai jonkin muun "normisuklaan" piittaamatta mistään muusta kuin mieliteostani, valitsen tunteen kautta. Kun kiellän itseäni ostamasta suklaata ja pakottaudun kävelemään hyllyn ohi, valitsen järjen kautta. Myös, jos päätän ostaa tummaa luomusuklaata, koska se on terveellisempää ja eettisempää (ja siitä tulee parempi omatunto), teen valinnan postmodernien arvojeni kautta eli yhä edelleen mielessä.

Niin kauan kuin nämä valinnat tapahtuvat mielessä, en ole vapaa. Se, mitä tänään jäin suklaahyllyn ääreen kuulostelemaan, oli: mitä vapaus sanoo minulle nyt? Minkä valinnan intuitio tekee?

Ja mikä olikaan lopputulos? Ostin sekä tummaa luomusuklaata että tavallisen Tupla-patukan. Oliko tämä nyt vapaan ihmisen valinta? En todellakaan tiedä. Mutta syyllisyyttä en ainakaan tunne.