Peloton haavoittuvuus

Asetelma on kiepsahtanut nurinpäin. En minä etsi löytääkseni vapauden - minä olen vapaa. Se on luonnollinen, lähtökohtainen tilani. Enkä koe juuri nyt sellaista helmeilevää riemua kuin toisinaan siitä, että "juuri nyt tunnen olevani vapaa" - oikeastaan oloni on epämukava, kaoottinen. Mikä minua pidättelee ilmentämästä sitä, mikä todellisuudessa olen, eli vapaa tietoisuus? Vastaus on - "normaali" elämäni. Siis se kaikki, mihin olen itseni samaistanut ja minkä luulen omistavani. Minun oma yksilöllinen elämäni, joka on annettu minulle syntymän ja kuoleman väliseksi pelikentäksi. Luulen juoksevani kentällä kilvoittelemassa muiden pelaajien kanssa, vaikka oikeasti minä olen, me olemme se kenttä.

Silti, vaikka tämän tajuaisinkin, kentällä on yhä juostava. Me kaikki juoksemme kentällä erillisinä, osa tiedostamattomina, osa tietoisina siitä, ettei ole syytä yrittää päästä maaliin, koska maali on se, mitä jo olemme. Mitä iloa on vapauden tiedostamisesta, jos elämä erillisenä jatkuu totutulla tavalla? Jos elämän tarkoitus olisi vapauden löytäminen, voisimme sillä hetkellä, kun oivallamme vapautemme, yhtä hyvin menettää fyysisen olemuksemme ja haihtua ilmaan, "sulautua kenttään". Niin ei kuitenkaan tapahdu. Olemme yhä täällä, vaikka olisimme romahtaneet aidon minän ajattomaan hetkeen. Elämän tarkoitus on siis jokin muu, jokin ei-ihmiskeskeinen.

Tietoisuuden evoluution toteutuminen elämässä ja maailmassa tarvitsee ihmistä välineekseen itsensä ilmentämiseen. Siksi meidän on oivallettava vapautemme, jotta pystyisimme viemään evoluutiota eteenpäin tietoisina. Tietoisina siitä, ettei ole kyse meistä. Ei ole kyse minun elämästäni ja yksilöllisestä minuudestani. Minä olen väline. Välineen on oltava valmis mihin tahansa, pysyttävä siis avoimena mahdolliselle. Ei vasaran kuulu kiukutella puusepän käsissä.

Kuinka siis jatkaa ns. normaalia elämää sen jälkeen, kun on oivaltanut olevansa vapaa ja aidosti tietoinen? Tämä Cohenin artikkeli antaa jotakin vihjettä. Sanat "fearless vulnerability". Peloton haavoittuvuus. Pysyminen jatkuvassa yhteydessä elämän todelliseen luonteeseen vaatii loputonta rohkeutta ja uskallusta. On uskallettava olla piiloutumatta omiin (kuinka niin omiin?) tunteisiinsa ja ajatuksiinsa. Olla piiloutumatta "minuuteensa", siihen valheelliseen kuvaan itsestään, jonka ylläpitämiseen on ehdollistunut. Vain nämä ehdollistumat ja kuvitelmat siitä, että on jotain minun omaani, ovat esteenä todellisen, luonnollisen, aidon minuuden ilmentämiselle, eli tietoisuuden vapaan ilmentymisen mahdollistamiselle.

Olla täysin haavoittuvainen vailla pelkoa. Se on hirvittävä haaste. Mutta vain se poistaa esteet vapauden tieltä. Vapauden, joka jo olet. Haavoittuvuudelle antautuminen johtaa siihen, ettei voi välttää mitään, vaan kaikki on kohdattava. On oltava avoin joka ikinen hetki, avoin aivan kaikelle mahdolliselle. Vapaus ilman rohkeutta sen avoimeen ilmentämiseen estää sitä toteutumasta maailmassa, koska vain avoimesti vapaat ihmiset voivat esimerkillään auttaa muita tulemaan tietoisiksi itsestään ja siten viedä tietoista evoluutiota eteenpäin.